torstai 1. syyskuuta 2011

Ympäristölautakunnan kokous 31.8.2011

Näin kesän jälkeen mulla on menny ajan taju ihan totaalisesti, niin en sitten ajatuksissani huomannut ajan juoksua ja lähdin siis kokoukseen kirjastolta myöhässä. Nyt kyllä nolottaa.

Kokouksessa aluksi oli esitys Satu Himasen johdolla Rovaniemen ilmasto-ohjelmaa koskien. Meille siis esiteltiin sen alustava luonnos. Ohjelma kuulosti mukavalta ja se sisälsi paljon asiaa, jota ei ennen oltu huomattu ja ihan pientäkin arkipäiväistä, joka oli koottu yhteen.
Mielenkiintosin kohta siinä oli nuoria koskeva ympäristövalistus, koska mehän olemme tulevaisuus. Esityksessä mainittiin Vihreä lippu -projektista, joka on jo Lyskalla toimimassa. Itse en tiedä projektista mitään, joten sitä on vielä vähän vaikea alkaa avaamaan nuorille. Heillä oli myös ideaa laittaa oppilaskuntien ja nuorisovaltuuston kautta menemään nuorille tietoa ilmastoa säästävästä elämisestä.

Kokous kulki erilaisia ojia selvitellen. Pari rakennuslupaakin siellä oli. Toinen iso juttu, josta puhutiin, oli kerrostalot, joihin yritettiin huijata lisää rakennustilaa kellarin avulla luvattomilla maapengermillä taloa vasten, että kellari saatiin "maan alle".
Meille esiteltiin myös rakennusvalvonnan tilannekatsaus, joka oli aika kiikun-kaakun. Puutteita oli, mutta positiivistakin juttua löytyi! Myös kaupunginvaltuuston puheenjohtajakin oli kokouksessa, joka oli siis normaalista poikkeavaa.

Joka tapauksessa minua nyt vähän suututtaa tuo kokouksen venyminen, sillä se kesti 4 tuntia! Se on aika pitkä aika nuoren päivästä. Pääsin kotiin vasta siinä joskus puoli kahdeksan, niin siinä sitten piti vielä alkaa pusertamaan läksyjä ja syömään lämmin iltaruoka. Onneksi kokouksessa tarjoiltiin kahvia ja ruisleipää, että tämmönen pieni nuori pärjäsi kokouksen loppuun asti.

Mutta kaiken kaikkiaan saatiin hommat hoidettua ja pykälät käytyä läpi!

Nuvan kokouksesta sen verran, että minun varaedustaja ympäristölautakuntaan on vaihtunut ja siellä kulkee minun poissa ollessani nykyään Santtu! ☺

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.